Koirapoika sairastaa, jälleen

Joonaa on alkanut taas kiusata pahemmin vanha vaiva: nenäpolyypit. Vajaa vuosi sitten todettiin polyyppien olemassaolo, kun Joonalla alkoi kirsu vuotaa verta ja pärskäisyn mukana ulos tuli myös yksi iso polyyppi. Joonan nenäontelot sitten tähystettiin anestesiassa Hiskinmäen eläinsairaalassa Äänekoskella ja tähystyksessä nähtiin lisää polyyppeja. Osa niistä saatiin poistettua ennen kuin verenvuoto yltyi niin kovaksi, ettei näkyvyyttä enää ollut.

Viime kuukausina Joonan hengittäminen nukkuessa on mennyt vaikeammaksi, pätkiväksi ja korisevaksi. Sen kanssa kuitenkin vielä pärjäiltiin, mutta nyt on alkanut uudestaan verenvuoto, joten tähystysaika on jälleen varattuna ja koittaa viikon päästä. Reilun viikon sisään on neljästi alkanut vuoto Joonan pärskittyä ilmeisesti nenänsä kutinaa. Hurjaa ja aina vähän säikäyttävää tuo verenvuoto, varsinkin kun verta tulee välillä todella runsaasti. Tässä ihan lievä tilanne.

Myös Turcaa nämä tilanteet säikäyttävät. Vaikka Turca yleensä on mielellään läsnä kaikessa ja joka hetki, on Turca poistunut paikalta Joonan verenvuodon alettua. Useimmiten Turca on sitten kauempaa haistellut (kirjaimellisesti) tilannetta ja välttänyt katsomasta Joonaan päin. Liekö siinä kyse isoveljen auktoriteettiroolin kunnioittamisesta? Ensimmäisellä kerralla Turca halusi paeta tilanteesta ulos ja hoidettuaan ensin asiansa, hyppäsi Turca vakiotähystyspaikalleen pöydän päälle. Vaikka Turca siitä tähysteleekin yleensä pihan suuntaan, oli nyt huolestunut katse suunnattu sisälle.

Meille on hiipinyt peto!

Turca turinoi:
Lauantaiaamuni alkoi oikein ihanasti - niin kuin kaikki ne aamut, jotka saan viettää oman laumani kanssa. Heti aamusta kiehnäsin rapsutuksia ja annoin tuhat pusua, ja kun nousimme ylös, kiehnäsin lisää rapsutuksia puskemalla kuonoani milloin kainalosta, milloin olkapään yli ja milloin jalkojen välistä - ja annoin toiset tuhat pusua. Ihanaa!

Kaikki kuitenkin muuttui, kun huomasin eteiseen tulleen pedon. En tajua miten nuo ihmiseni ja isoveljenikin olivat sille sokeita, mutta vastuu tämän vaaran eliminoinnista jäi siis minulle. Äippä yritti kieltää murinoitani ihmetellen mistä on kyse, kun ulkonakaan ei näkynyt mitään syytä murinoille. Isoveli taas arveli, että olen kiinnostunut hänen aktivointipalloistaan ja kävi korjaamassa ne pois. Kaikki olivat sokeita paitsi minä!

Varovasti aloin lähestyä tunkeilijaa eri suunnista. Huojutin päätäni pedon suuntaan saadakseni paremmin haistettua, mistä siinä on kyse ja välillä säpsähtelin taaksepäin. Lopulta äippäkin tajusi mille murisen ja kävimme yhdessä kertomassa pedolle, että hänet on huomattu ja nyt on pedon paras pysyä liikkumatta paikoillaan, tai MINÄ puutun asiaan.

Tuolla on uhka, jota kukaan muu ei tajua. Joona-isovelikin luulee minun olevan kiinnostunut pallostaan.

Pelokas katse

Huojuntaa ja kurottelua kaula pitkällä

Ja lopulta varovainen - mutta voi kuinka rohkea - lähikontakti petoon.
(Ja ei, meille ei ole muuttamassa ihmislapsia - äipän sisarusten lasten kuskailua varten on tuo ja autotalliin matkalla.)

Eläinlääkärissä geeninäytettä otattamassa

Koska Turcalla on töpöhäntä ja löytökoirataustansa vuoksi ei ole varmuutta siitä onko kyseessä syntymätöpö vai onko häntä Espanjassa typistetty, otatan asian selvittämiseksi Turcasta geenitestin. Kennelliitto nimittäin vaatii agilityn kilpailuoikeuden myöntämiseksi, että töpöhäntä todetaan luonnontöpöksi geenitestillä, kun ei syntymäaikaista todistusta ole käytettävissä. Koska Turca on espanjanvesikoira, millä rodulla töpöhäntiä esiintyy ihan luonnostaan, voidaan perimästä tarkistaa hännän mahdollinen luonnontöpöys.

DNA-testi ei onneksi ole kallis: näitä näytteitä tutkii Suomessa yritys nimeltä Genoscoper, joka ottaa poskisoluharjoista ja näytteen analysoinnista 60 euroa. Päälle toki tulee sitten eläinlääkärin käynti- ja näytteenottomaksu, joka oli noin 50 euroa.

Nyt vaan odotellaan viikko pari ja sitten ollaan viisaampia sen suhteen voiko Turca jatkaa "agilityuraansa" vai mietitäänkö muita lajeja tai jatketaan ihan vaan kotikoiraillen.