Pohjalla

Nyt menee Joonan kanssa taas huonosti, huonommin kuin koskaan aiemmin. Viime syksystä asti on ollut terveyden kanssa vähän epävarmaa ja jatkuvasti takaraivossa jyskyttänyt, että tässä saattaa tapahtua nopeitakin muutoksia. Nyt niitä on tapahtunut.

Tänään oltaisiin tarvittu eläinambulanssia, kun nenäverenvuoto räjähti aamulla käsiin. Kyseessä on sama vaiva, mikä ollut syksystä asti ja mitä on jo tähystetty paria eri kautta, leikattu, mihin Joona syönyt kortisonia puolisen vuotta jne. Perjantaina viimeksi käytiin lääkärissä, laseroitiin, huuhdeltiin, lääkäri totesi ettei leikkauksesta liene apua ja päätettiin kokeilla vielä pari viikkoa uuden lääkkeen (Atopica) kanssa ennen kuin tehdään lopullisia ratkaisuja. Eläinlääkäri ei ollut luovuttamassa. 

Perjantaina Hiskinmäellä tilanteessa nähtiin vielä toivoa. Tässä Joona rauhoitettuna, uni alkaa voittaa.

Tänään sunnuntaina oltiin päivystyksessä reilut neljä tuntia. Kielimuuri Tuhatjalassa toi omat haasteensa. Kun olimme verta valtoimenaan vuotavan Joonan kanssa tulleet klinikalle, pyysin saada pikaisesti jäitä verenvuodon tyrehdyttämiseen ja kerroin samalla taustatietoja Joonasta (mm. ikä 11,5 vuotta). Virolaistaustainen lääkäri vastasi kysymällä haluammeko koiralle siis lopetuspiikin. Tuon kysymyksen jälkeen emme jättäneet Joonaa hetkeksikään yksin. Hoitona oli lisähapen antaminen. Sen ja jääpussien lisäksi ei muuhun pystytty, Joonan tilannetta kun on aika haastavaa hoitaa.

Päivystyksessä Tuhatjalassa.

Vaikka aiemminkin on ollut järkyttävän pahoja tilanteita, näin pahaa ei koskaan.
Illalla tuli jo toinen valtava verenvuotokohtaus. Verta pulppusi suusta ja sieraimista ja Joonan pärskiessä sitä olimme kaikki yltä päältä veressä. Joona oli ilmeisesti sokissa jo toista kertaa - tosin ei ollut tainnut edellisestäkään ehtiä kunnolla palautua. Odotetaanko, että uusi lääke tehoaisi ihmeen lailla vai luovutetaanko nyt? Kuolema on kärsimys niille, jotka jäävät - ei sille, joka lähtee. Eikö niin? Sen sijaan jos jatkamme vielä taistoa, eikä muutosta parempaan tapahdu, voi se olla kärsimystä Joonalle. Toisaalta olisi niin turhaa menettää koira tällaiseen - niin sanoi eläinlääkärikin: tämä Joonan limakalvojen liikakasvu on käsittämätön ja turha vaiva, kun Joona on muuten yhä iloinen ja reipas. Mutta näinkään ei voi jatkua.

Lisähappea

Kolmas tunti lääkärissä alkanut ja koiran lisäksi omistajaakin väsyttää jo.

Rallytokoilua

Carlos juttelee:
Äippä lupasi ennen Australiaan lähtöään, että kun hän palaa, aloitamme yhdessä harrastamisen. Äippä puhui kaverikoirailusta (kuulostaa helpolta), mutta päätyikin johonkin paljon haastavampaan: rallytokoon! Niinpä olen nyt tokoillut (tottelevaisuuskouluttautunut) rallitahtiin (tosin vasta autokoululaisen vauhdilla) jo muutaman viikon. Homma on aika hauskaa! Ensimmäisellä kerralla en millään jaksanut keskittyä kokonaista tuntia, mutta nyt jaksan koko ajan paremmin ja paremmin. Meidän ryhmäkin on aika hyvä, kun siellä on aika samanlaista ja samankokoista porukkaa kuin minäkin olen. Kovin pienet koirat näyttävät minusta joskus saaliseläimiltä ja kovin suuret saattavat pelottaa. Meidän ryhmässäpä on jopa kaksi muutakin vesikoiraa ja minun lisäkseni yksi toinenkin entinen espanjalaiskoira!

Tässä kuvion ydin - kontakti äippään ja kieli valmiina vastaanottamaan namipalkkiota

Pusu!

Aamuaskarteluja

Joona tarinoi --- "No en se kyllä varmasti minä ollut, vaan nuo kakarat! Minä en tarinoi mitään!"
... ahaa, no, Turca tarinoi --- "Minä nukuin, satavarmana, se oli Carlos!"
... Jahas, eli Carlos tarinoi --- "Niin, minä se sitten kai olin, ei käy vastaankaan väittäminen."

Äippä on ollut viime päivinä kipeänä ja kun se lopulta jäi meidän seuraksi kotiin nukkumaan, ajateltiin sopivalla hetkellä yllättää se hoitamalla luonnonmukaisesti meidän talouden jätekuormaa pienemmäksi. Äipän nenäliinojen kanssa siis vähän askarreltiin.

Sitten kun äippä oli korjannut rippeet epäekologisesti sekajätteeseen ja meni aamutoimiinsa, päätin seurata äipän esimerkkiä ja maistaa näitä sen syömiä pastilleja. Äippä kyllä vähän karjahti ennen kuin otti kameran esiin ja nappasi minusta tämän kuvan.

Äippä lisää: Carlos, et sinä ole tuossa kuvassa! Taasko yrität ottaa muiden syitä omille niskoillesi! Turrrrrcaaaaa! Lopulta taisi paljastua syyllinen nenäliina-askarteluihinkin.

PS. Nyt on tullut hirmu pitkä tauko edellisestä postauksesta. Se johtuu siitä, että äippä jätti meidät yksinhuollettaviksi jopa kahdeksi kuukaudeksi ja lähti tapaamaan kenguruita! Oltiin niin hämmennyksissämme, että keskitettiin kaikki energiamme kodin (epä)kunnossapitoon ja yritettiin käyttää maksimaalista volumea, jotta meidän haukku, huuto ja ulvonta toisi äipän takaisin. (Tässä kohtaa äippä komentaa pyytämään naapureilta anteeksi.) Anteeksi naapurit! Ei siinä siis oikein blogin pitämiselle jäänyt aikaa.