Kasvissyöjä Joona

Turca turisee:
Mä en tajua! Joona on mennyt vanhoilla päivillään ihan sekaisin - siitä on nimittäin tullut kasvissyöjä! Ensin se alkoi ihan viattomasti - mamin heittämä tuore herne tai herneenpalko silloin tällöin, ruohoa vatsavaivoihin tai siivu tomaattia... mutta nyt - nyt se syö kurkkua, maissia, porkkanaa ja jopa salaatinlehtiä. Voi, toivottavasti en itse koskaan höperöidy noin pahasti!

Äippä antoi meille vesiäisillekin porkkanat sitten, kun pääteltiin Joonan käytöksestä, että nyt on superherkusta kyse. Mutta kyse olikin vain isonveljen vanhuudenhöpäjöinnistä taas kerran! Vietiin omamme kuitenkin turvapaikkoihimme, mm. häkkiin, ja minuuttitolkulla yritettiin ymmärtää kuinka näitä voisi syödä. Onneksi lopulta Joona hoiti meidänkin "herkut" (yäks) kuljeksimasta pois.

Pohjalta noustiin(!) ja muita kesäkuulumisia

Hurjan pitkän ajan on viipyillyt blogi noissa dramaattisissa toukokuun lopun kuulumisissa, vaikka parin aurinkoisen kesäkuukauden verran olisikin ollut julkaistavaa.

Joona siis päätti näyttää, ettei hän niin vain lannistu ja tilanne on helpottanut toukokuisesta. Pitkään edettiin päivä kerrallaan, mutta nyt jo viikko kerrallaan ja onpa jo uskallettu ajatella, että edessä saattaa parhaimmillaan olla vielä vaikka pari vuottakin. Tulevalle perjantaille varasimme kontrolliajan lääkäriin, joten katsotaan nyt. Epäilen, että munuaiset ovat toisaalta alkaneet viime aikoina reistailla ja hampaat ovat ihan viime kuukausina menneet myös pahan näköisiksi - oletettavasti nenäongelmasta johtuen, mutta muuten Joona on reipas koira edelleen. Perjantain lääkärikäynnillä tarkistetaan siis myös tarvitsevatko hampaat tässä vaiheessa huoltoa ja samalla hammaskiven poisto-operaatioon pääsevät myös Turca ja Carlos.

Tässäpä kuitenkin rutkasti kesäkuulumisia pääosin sanoja informatiivisemmassa muodossa.

Kesäkuun alussa vesikoirien kanssa Jyväskylän satamassa

Kesäkuussa Carlos alkoi (lue: "alkoi") osoittaa eroahdistuksen merkkejä (lue: "merkkejä"). Meillä ei siis normaalisti näytä tältä vaatehuoneessamme...

Joonan kanssa kävimme tutustumassa Jyväskylän Äijälänrannan laituriin eräänä sadepäivänä.

Juhannusta vietimme mökillä ja koirat pääsivät toki myös mökkeilyn suosikkiharrastuksensa, uinnin, pariin.

Koska Turca on noutamisen mestari, jäi pojille kakkossijasta mittely.

Nyt silmät tarkkana, kun keppi lentää!

Tässä koko kolmikko tarkkana.

Joonalla oli asiaa... Piti kuulemma heittää keppejä vain hänelle ja kieltää Turcaa hakemasta niitä.

Carlosin tyypillinen katse :)

Tyypillistä lenkkeilyä: Joona ja Turca vetävät eri suuntiin, mutta Carlos saattaa kulkea ihmisensä vierellä hihna löysällä.

Koirille oli tuotu kirkonkylältä kaikille omat jäätelöt. Maistuivat! Allekirjoittaneella tosin meinasi tulla ähky, kun jouduin syömään jokaisen jäätelöpuikon päällä olleen suklaakuorrutteen pois ennen jäätelön antamista koirille...

Carlos pääsi mukaan myös mökkijalkapallopeliin.

...ja olikin lajissa melkoinen taituri - ja herrasmiespelaaja, äipän kauhistuneesta ilmeestä huolimatta.

Lopulta hammas osui kuitenkin turmiollisesti - palloon.

Mökiltä palattiin takaisin omille huudeille, Lutakkoon.

Huudit ovat tosin vaihtumisprosessissa. Rakennutamme taloa Jyväskylän Äijälänrantaan, asuntomessuille. Kuinka ollakaan, talossa tulee olemaan koirateema. Taloprojektilla on oma blogi Asuntomessujen sivuilla: HauHaus.

Metsässä on parasta, joten lähdimme jokunen päivä sitten kiertämään Haapasaaren luontopolkua. Carlos käyttäytyi esimerkillisesti käyden vähän väliä keräämässä kehut oma-aloitteisista luoksetuloistaan.

Eikä Turcakaan huono ollut.

Välillä molemmat tosin kävivät oma-aloitteisesti myös uimassa. Turkin kastelun jälkeen piti taas sännätä luokse kertomaan, kuinka kivaa vedessä oli.

Joonan retkeily ei sujunut yhtä hyvissä merkeissä kuin vesikoirilla. Joonakin ehti uimaan ja oli iloisesti mukanamme pitkän matkaa. Sitten Joona kuitenkin hukkasi meidät, kun jatkoimme 50 metriä uimapaikalta eteenpäin eikä vanhus ilmeisesti keksinyt mihin olimme menneet. Hajuaisti kun on nenävaivojen vuoksi vähän vaillinainen eikä kuulokaan toimi enää parhaalla tavalla, varsinkaan äänen suunnan hahmottamisen osalta. Onneksi Joona oli päättänyt palata autolle eikä lähteä harhailemaan metsään. Kun lopulta itse pääsimme takaisin autolle toivoen, että Joona tosiaan löytyisi sieltä, oli vastassa pensaan alla tärisevä, pahasta hapenpuutteesta ja ehkä liiasta lämmöstä kärsivä uupunut koira. Tuossa vaiheessa Joonan suusta tuli jo vaahtoa ja kieli oli sininen. Onneksi järvi oli yhä lähellä ja niinpä veimme koirapolon veteen jäähtymään. Ensin Joona meinasi kellahtaa veteen, ei jaksanut oikein kannatella itseään, mutta 10-15 minuutin huilin jälkeen alkoivat jalat vihdoin kantaa, hengitys tasaantua, juomavesi kelvata ja kielikin oli saanut takaisin normaalin värinsä. Taas pääsi poika meidät säikäyttämään, mutta onneksi tuostakin selvittiin.

Turcahan on harrastellut myös kesällä agilitya JATin hallilla. Tämä hyppy on näytösluontoinen, kun kerta kamera tuli paikalle; siksi hypätty ns. väärinpäin numerointiin nähden.

On se Turca kyllä melkoisen skarppi taituri agilityssa!

Pohjalla

Nyt menee Joonan kanssa taas huonosti, huonommin kuin koskaan aiemmin. Viime syksystä asti on ollut terveyden kanssa vähän epävarmaa ja jatkuvasti takaraivossa jyskyttänyt, että tässä saattaa tapahtua nopeitakin muutoksia. Nyt niitä on tapahtunut.

Tänään oltaisiin tarvittu eläinambulanssia, kun nenäverenvuoto räjähti aamulla käsiin. Kyseessä on sama vaiva, mikä ollut syksystä asti ja mitä on jo tähystetty paria eri kautta, leikattu, mihin Joona syönyt kortisonia puolisen vuotta jne. Perjantaina viimeksi käytiin lääkärissä, laseroitiin, huuhdeltiin, lääkäri totesi ettei leikkauksesta liene apua ja päätettiin kokeilla vielä pari viikkoa uuden lääkkeen (Atopica) kanssa ennen kuin tehdään lopullisia ratkaisuja. Eläinlääkäri ei ollut luovuttamassa. 

Perjantaina Hiskinmäellä tilanteessa nähtiin vielä toivoa. Tässä Joona rauhoitettuna, uni alkaa voittaa.

Tänään sunnuntaina oltiin päivystyksessä reilut neljä tuntia. Kielimuuri Tuhatjalassa toi omat haasteensa. Kun olimme verta valtoimenaan vuotavan Joonan kanssa tulleet klinikalle, pyysin saada pikaisesti jäitä verenvuodon tyrehdyttämiseen ja kerroin samalla taustatietoja Joonasta (mm. ikä 11,5 vuotta). Virolaistaustainen lääkäri vastasi kysymällä haluammeko koiralle siis lopetuspiikin. Tuon kysymyksen jälkeen emme jättäneet Joonaa hetkeksikään yksin. Hoitona oli lisähapen antaminen. Sen ja jääpussien lisäksi ei muuhun pystytty, Joonan tilannetta kun on aika haastavaa hoitaa.

Päivystyksessä Tuhatjalassa.

Vaikka aiemminkin on ollut järkyttävän pahoja tilanteita, näin pahaa ei koskaan.
Illalla tuli jo toinen valtava verenvuotokohtaus. Verta pulppusi suusta ja sieraimista ja Joonan pärskiessä sitä olimme kaikki yltä päältä veressä. Joona oli ilmeisesti sokissa jo toista kertaa - tosin ei ollut tainnut edellisestäkään ehtiä kunnolla palautua. Odotetaanko, että uusi lääke tehoaisi ihmeen lailla vai luovutetaanko nyt? Kuolema on kärsimys niille, jotka jäävät - ei sille, joka lähtee. Eikö niin? Sen sijaan jos jatkamme vielä taistoa, eikä muutosta parempaan tapahdu, voi se olla kärsimystä Joonalle. Toisaalta olisi niin turhaa menettää koira tällaiseen - niin sanoi eläinlääkärikin: tämä Joonan limakalvojen liikakasvu on käsittämätön ja turha vaiva, kun Joona on muuten yhä iloinen ja reipas. Mutta näinkään ei voi jatkua.

Lisähappea

Kolmas tunti lääkärissä alkanut ja koiran lisäksi omistajaakin väsyttää jo.