Meitä on nyt kolme!

...Tai on tarkkaan ottaen ollut jo yli kuukauden. 24.11.2012 Helsinki-Vantaan lentoasemalla joukkoomme nimittäin liittyi vesikoirapoika Carlos Oliver.

Tämä espanjanvesikoira totteli 2,5 kuukautta Oliver-nimeä Espanjassa kotihoitopaikassaan, mutta on Suomeen muutettuaan saanut uudeksi nimekseen Carlosin - ja nimenvaihdokseen totuttelun aikana saa nauttia kahdesta nimestä.

Oliver-pojan taival on ollut kivinen. Se löytyi heikossa kunnossa espanjalaiselta ns. tappotarhalta, josta pari suomalaista koiranystävää päättivät koiran pelastaa näytettyäni varovaisen vihreää valoa adoptoinnille. Tuolloin Oliver painoi vain noin 12 kiloa, josta arviolta pari kiloa oli roskaista turkkia. Tarhakoirille tyypillisen yskän lisäksi moni muukin terveyspulma vaivasi. Pari kuukautta rakkautta, huolenpitoa, lääkintää, ruokaa ja ulkoilua tekivät pojasta kuitenkin kuin uuden koiran  ja Carlos Oliver pääsi lopulta muuttamaan tervehtyneenä koirana Suomeen. Ja voi kuinka hienoluonteisena - poika on avoin, reipas ja äärimmäisen kiltti!
Perheemme on siis kasvanut yhdellä kultaisella jäsenellä ja on nyt kokoa 2 kaksijalkaista + 3 nelijalkaista.

Oliver koiratarhalla Espanjassa

Kotihoidossa ensimmäistä iltaa

Turca ja Miia odottavat tulokasta lentokentällä.

Lento on laskeutunut. (Ihan ei sormi näemmä yltänyt jännityksessä osumaan oikealle riville...)

Iso koira isossa boksissa

Ensimmäinen pikaulkoilu lentokentällä. Suomen ilmasto laittoi heti hengityksen höyryämään.

Ensimmäisenä iltana kotona, omassa uudessa pedissä

Trimmauksen jälkeen rastaturkin alta paljastui kuin paljastuikin vesikoira.

Lelut kiinnostivat heti kun ne uskallettiin kaivaa esiin. (Kolmen koiran vielä toisiinsa tutustuessa on täytynyt olla vähän varovainen lelujen suhteen.)

Ensikosketus lumeen - kylmää mutta ei muuten hullumpaa!

Poika osaa kävellä hihnassa hienosti - kiitos vaan hihnakäyttäytymisen opettajalle! (Yritetään pitää tilanne tällaisena, vaikka Joona ja Turca ovatkin jo yrittäneet opettaa mm. hihnahaukkumista...)

Joulupotretti

Espanjanvesikoirasisarukset Turca ja Carlos. Valokuvamallina poseeraaminen on vakavaa puuhaa, tuumasivat kaverukset.

Lääkärissä taas

Sinne se kultapoika jälleen jäi. Nyt yritetään leikata kasvaimet kitalaen kautta pois. Kortisoni- ja antibioottikuureista ei siis ole ollut apua. Viikon parin päästä saadaan patologilta lausunto siitä, mitä mollukoita siellä nenäonteloissa tarkkaan ottaen on. Syöpähoitojen aloittamisestakin lääkäri jo puhui, mutta ei nyt mennä asioiden edelle. Enkä muutenkaan ole vielä ihan varma suhtautumisestani sytostaattihoitoihin, jotka ilmeisesti aiheuttaisivat myös kipuja. Varsinkin, jos hoitojen tavoite on vain estää kasvainten uusiminen, minkä ajankohta tai toteutuminen ylipäätään on epävarmaa.

Pikkupoika & lumi

Perun kaikki aiemmat puheeni Joonan vanhuudenvaivoista. Pikkupoika nuortui jälleen, kun lumi satoi maahan.

Joona 11 vee!

Onnea kultapoika Joonalle! Tulihan se yhdestoista synttäripäivä vielä - ja toivotaan, että tulee myös kahdestoista, kolmastoista ja monta lisää.

Herkkukakku: maksalaatikkoa ja yksitoista juustokynttilää!

Kärsivällistä vapaa-sanan odottamista

Innokas synttärilahjapaketin vastaanottaja

Juuri tätä Joona on lahjaksi aina toivonut, joka päivä uudestaan!

Onko lisää lahjoja?

Pähkinä Turcalle

Turca turinoi:
Äippä antoi mulle ja Joonalle äsken tällaiset. En oikein tiedä mikä tämä on ja mitä tällä pitäisi tehdä, mutta koska Joonakin pitää omaansa aarteena, on tämä minunkin varmasti arvokas. Siksi pidän tätä tiukasti suussani mitä ikinä teenkin ja missä ikinä liikunkin. Hm, nyt Joona kyllä näyttäisi syövän omaansa. Siis ruokaako tämä onkin...

Syöpäepäily

Ei mennyt Joonan eläinlääkärireissu parhaalla tavalla. Lääkärin mukaan nyt tuskin on enää kyse polyypeista, vaan Joonan molemmissa sieraimissa on muuta kasvainmuodostelmaa. Lääkäri ei päässyt tähystyksessä näihin käsiksi, joten mitään ei saatu poistettua. Todennäköinen epäily on nyt pehmytkudossarkooma eli pahanlaatuinen kasvain, syöpä. Koska kasvaimiin ei kuitenkaan ylletty, ei niistä saatu otettua myöskään koepalaa patologin tutkimusta ja diagnoosin varmistamista varten. Röntgenkuvauksen perusteella näytti myös siltä, että osa Joonan toisesta sieraimesta olisi syöpynyt pois, mutta kyse kuulemma voi olla myös yksinkertaisesti runsaasta eritteestä.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Siltä varalta, että kyse olisikin limakalvojen tulehdusreaktiosta, on Joonalla nyt kolmen viikon kortisonikuuri ja viikon antibioottikuuri. Jos nämä auttavat, hyvä. Jos eivät, silloin voidaan kasvain kuulemma leikata kitalaen kautta. Leikkauksesta kuulemma pitäisi toipua aika hyvin, ja niin kuin lääkärikin totesi, Joona on muuten vielä reippaassa kunnossa. Myöskään kipuja ei lääkärin mielestä pitäisi Joonalla olla. Nämä sarkoomat kuitenkin uusivat ärhäkästi, joten leikkaus ei välttämättä toisi pitkäaikaista apua. Mutta sitähän se kai syöpien kanssa on - vaikea näitä on ennustaa.

Nyt joka tapauksessa ollaan viisaampia. Viisaampia, mutta myös surullisempia.

Joona eläinlääkärissä

Äsken jätin sitten Joonan Hiskinmäen eläinsairaalaan nenäonteloiden tähystystä varten. Puolentoista tunnin päästä voin mennä hakemaan poikaa. Voi että oli taas vaikeaa katsoa, kun Joona nukutettiin, enkä millään olisi halunnut lähteä lääkäristä pois ilman Joonaa.
Samalla todettiin eläinlääkärin kanssa, että erilaisia rasva- ja lihaspatteja on tullut monta lisää. Nyt niitä on jo ainakin kahdeksan. Rauhoituksen aikana ottavat varmuuden vuoksi näytteet myös pateista. Samoin patologin lausunto on tarkoitus pyytää jälleen myös nenän todennäköisistä polyypeista.
Lääkäri ei kovin optimistinen ollut polyyppien pois saamisen suhteen, mutta sanoi, että jos ei hengittämistä saada muuten helpottamaan (ja verenvuotoja pois), kokeillaan kortisonia tai antibioottikuuria, josko niillä nenämollukat pienenisivät.
Toinen silmäkin Joonalla on nyt alkanut vuotaa, mutta se voi liittyä tuohon nenäongelmaan. Lopuksi pyysin vielä, että Joonalle laitetaan siru. (Vihdoin.) Jo kerran kun ovat Joonan aistit tehneet metsälenkillä tepposet eikä Joona ole huomannut, minne olemme Turcan kanssa menneet, ja siksi Joona on juossut itse parin kilometrin matkan kotiovelle.
No, jännityksellä odotellaan nyt. Vaikka Joonaa vanhuudenvaivat jo kiusaavatkin, on Joona yhä pirteä, leikkisä ja iloinen. Eläintenhoitajakin tuli ovenraosta kysymään onko Joona aina niin iloinen kuin nyt, kun se heilutteli häntää kaikille, skarppina seuraili mitä tapahtuu ja olisi halunnut käydä tutkimassa joka huoneen. Ja onhan se. Meidän kultapoika.

Tuliaisia

Pikkupoika Joona juttelee:
Rakastan tuliaisia! Rapisevia muovikasseja, paketteja, kaikenlaisia yllätyksiä vieraine tuoksuineen! Tänään ihmiseni tulivat illalla kotiin kuulemma jonkinlaisesta keittiöillasta uusien kassien kanssa. Olivat siis käyneet kaupassa ja toivat kasseissa takuuvarmasti tuliaisia minulle. Meninkin heti kysymään "äiti, äiti, mitä tuliaisia?", mutta äippä väitti, etteivät he tällä kertaa tuoneet mitään. Purkivat kuitenkin kasseista papereita lattialle ja löysinhän minä tuliaiseni. Ensin äippä väitti, että tuo on vain esite, mutta kun en uskonut ja otin sen lattialta, myönsihän äippä lopulta, että juuri ja vain minulle tarkoitettu tuliainen tämä on. Ihanaa!

Koirapoika sairastaa, jälleen

Joonaa on alkanut taas kiusata pahemmin vanha vaiva: nenäpolyypit. Vajaa vuosi sitten todettiin polyyppien olemassaolo, kun Joonalla alkoi kirsu vuotaa verta ja pärskäisyn mukana ulos tuli myös yksi iso polyyppi. Joonan nenäontelot sitten tähystettiin anestesiassa Hiskinmäen eläinsairaalassa Äänekoskella ja tähystyksessä nähtiin lisää polyyppeja. Osa niistä saatiin poistettua ennen kuin verenvuoto yltyi niin kovaksi, ettei näkyvyyttä enää ollut.

Viime kuukausina Joonan hengittäminen nukkuessa on mennyt vaikeammaksi, pätkiväksi ja korisevaksi. Sen kanssa kuitenkin vielä pärjäiltiin, mutta nyt on alkanut uudestaan verenvuoto, joten tähystysaika on jälleen varattuna ja koittaa viikon päästä. Reilun viikon sisään on neljästi alkanut vuoto Joonan pärskittyä ilmeisesti nenänsä kutinaa. Hurjaa ja aina vähän säikäyttävää tuo verenvuoto, varsinkin kun verta tulee välillä todella runsaasti. Tässä ihan lievä tilanne.

Myös Turcaa nämä tilanteet säikäyttävät. Vaikka Turca yleensä on mielellään läsnä kaikessa ja joka hetki, on Turca poistunut paikalta Joonan verenvuodon alettua. Useimmiten Turca on sitten kauempaa haistellut (kirjaimellisesti) tilannetta ja välttänyt katsomasta Joonaan päin. Liekö siinä kyse isoveljen auktoriteettiroolin kunnioittamisesta? Ensimmäisellä kerralla Turca halusi paeta tilanteesta ulos ja hoidettuaan ensin asiansa, hyppäsi Turca vakiotähystyspaikalleen pöydän päälle. Vaikka Turca siitä tähysteleekin yleensä pihan suuntaan, oli nyt huolestunut katse suunnattu sisälle.

Meille on hiipinyt peto!

Turca turinoi:
Lauantaiaamuni alkoi oikein ihanasti - niin kuin kaikki ne aamut, jotka saan viettää oman laumani kanssa. Heti aamusta kiehnäsin rapsutuksia ja annoin tuhat pusua, ja kun nousimme ylös, kiehnäsin lisää rapsutuksia puskemalla kuonoani milloin kainalosta, milloin olkapään yli ja milloin jalkojen välistä - ja annoin toiset tuhat pusua. Ihanaa!

Kaikki kuitenkin muuttui, kun huomasin eteiseen tulleen pedon. En tajua miten nuo ihmiseni ja isoveljenikin olivat sille sokeita, mutta vastuu tämän vaaran eliminoinnista jäi siis minulle. Äippä yritti kieltää murinoitani ihmetellen mistä on kyse, kun ulkonakaan ei näkynyt mitään syytä murinoille. Isoveli taas arveli, että olen kiinnostunut hänen aktivointipalloistaan ja kävi korjaamassa ne pois. Kaikki olivat sokeita paitsi minä!

Varovasti aloin lähestyä tunkeilijaa eri suunnista. Huojutin päätäni pedon suuntaan saadakseni paremmin haistettua, mistä siinä on kyse ja välillä säpsähtelin taaksepäin. Lopulta äippäkin tajusi mille murisen ja kävimme yhdessä kertomassa pedolle, että hänet on huomattu ja nyt on pedon paras pysyä liikkumatta paikoillaan, tai MINÄ puutun asiaan.

Tuolla on uhka, jota kukaan muu ei tajua. Joona-isovelikin luulee minun olevan kiinnostunut pallostaan.

Pelokas katse

Huojuntaa ja kurottelua kaula pitkällä

Ja lopulta varovainen - mutta voi kuinka rohkea - lähikontakti petoon.
(Ja ei, meille ei ole muuttamassa ihmislapsia - äipän sisarusten lasten kuskailua varten on tuo ja autotalliin matkalla.)

Eläinlääkärissä geeninäytettä otattamassa

Koska Turcalla on töpöhäntä ja löytökoirataustansa vuoksi ei ole varmuutta siitä onko kyseessä syntymätöpö vai onko häntä Espanjassa typistetty, otatan asian selvittämiseksi Turcasta geenitestin. Kennelliitto nimittäin vaatii agilityn kilpailuoikeuden myöntämiseksi, että töpöhäntä todetaan luonnontöpöksi geenitestillä, kun ei syntymäaikaista todistusta ole käytettävissä. Koska Turca on espanjanvesikoira, millä rodulla töpöhäntiä esiintyy ihan luonnostaan, voidaan perimästä tarkistaa hännän mahdollinen luonnontöpöys.

DNA-testi ei onneksi ole kallis: näitä näytteitä tutkii Suomessa yritys nimeltä Genoscoper, joka ottaa poskisoluharjoista ja näytteen analysoinnista 60 euroa. Päälle toki tulee sitten eläinlääkärin käynti- ja näytteenottomaksu, joka oli noin 50 euroa.

Nyt vaan odotellaan viikko pari ja sitten ollaan viisaampia sen suhteen voiko Turca jatkaa "agilityuraansa" vai mietitäänkö muita lajeja tai jatketaan ihan vaan kotikoiraillen.

Turca tarinoi agilityn epiksistä

Turca tarinoi: Minä tyttöhän olen harrastanut agilitya jo parisen vuotta täällä Suomessa. Möllikisoissa eli epävirallisissa agilitykilpailuissakin olen taitojani esitellyt jo useasti. Useimmiten olen halunnut esitellä vähän vaadittua enemmänkin hyppäämällä yhden tai kaksi ylimääräistä hyppyestettä ja käymällä tunnelissa kerran pari ekstraa. Tykkään lajista siis tosi paljon! Eilenkin äippä vei minut kisaamaan, Laukaaseen, ja kuulemma meni tosi hienosti muuten paitsi, ettei äippä tykännyt putki-innostuksestani. Radalla oli suosikkiesteeni putki suoritettavana vain kahdesti, ja niinpä ajattelin, että kun menen ensin putken väärästä päästä sisään, komentaa äippä minut sen jälkeen vielä uudestaan putkeen sen oikeastakin päästä. Ja näin sain suorittaa putken yhden ylimääräisen kerran! Onnistunut keikka siis!

Tunnustan-kuvat

Toissapäivänä me osallistuimme Hau-Hau Championin järjestämään Facebook-kuvakisaan, jossa oli teemana tunnustaa kolttosiaan tunnustuskyltin kautta. Koska äippä kertoi, että tästä hommasta saa joka tapauksessa Hau-Haulta herkkupalkkiot, niin suostuimme julkaisemaan kuvamme myös blogissa. Tehtäköön näillä kuvilla siis ensiesittäytymisemme tällä sivustolla.

Meidän oma blogi

Äippä on jo pitkään puhunut, että meille pitäisi saada oma blogi. Nyt se sitten sai sen aikaiseksi, joten tässä me kirjoitellaan: maailman komein ja älykkäin koirapoika Joona ja maailman rakastavin (ainakin omia ihmisiään kohtaan) Turca-tyttö. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Vuf!