Joona 12 vee!

Eipä oltaisi uskottu viime kuukausien sairastelujen valossa, että tämäkin päivä vielä tulee. Mutta niin vaan sitkeä sissi näytti meille ja vähän kaikille kieltä ja viettää tänään 12-vuotissynttäriään.

Hyvää synttäriä kultapoika!

Ruokavarkaita

Joonan vuoro:
Jos kerta Carlos tänne kirjoittaa, niin kyllä minäkin nyt! Muutenkin suututtaa noiden kahden mustan otuksen saama huomio. Äippä teki aamulla pari leipää itselleen ja jätti leivät odottamaan ja teen hautumaan keittiön pöytätasolle lähtiessään ulkoiluttamaan Turcaa ja Carlosta. Kun kolmikko palasi ulkoa, oli salaperäisesti toinen leivistä kadonnut - se makoisalla cheddarjuustolla ja mehukkaalla tomaatilla päällystetty. Siis kunhan arvasin miltä olisi maistunut! En varmasti halunnut yksin jäämistäni tällä tavalla kostaa! Minä en tiedä asiasta mitään!

Kuvan takana muuten näkyy yhä varsin mittava herkkuarsenaalini. Minulle annetaan siis nykyisin spesiaaliherkkuja, yleensä maksamakkaraa, useita kertoja päivässä, ja maksamakkarapalleron yhteydessä ihmiseni rapistelevat näitä pakkauksia. Kutsuvat niitä lääkkeiksi, mutta minähän en lääkkeitä syö!

Sen verran syyllinen olo jäi leivän syöm..., äh, siis siitä, etten saanut pysäytettyä varkaissa käynyttä leipävarasta, että päätin osoittaa oikein ekstraystävällisyyttä ja olla superhellyyttävä ja menin Carlosin seuraksi häkkiin makoilemaan. (- Hei kirjuri, psst, tätä ei sitten saa paljastaa, mutta meillä oli jopa turkit kosketuksissa toisiimme!)

 

Meillä on siis tämä oma häkki, jossa on niin hyvä ja suojaisa petipaikka, että käydään kuka milloinkin siellä makoilemassa. Nyt meillä pojilla on muuten nolosti samalla tavalla valkoiset nenät. Ihmiset laittaa meidän kirsuihin sinkkipastaa, kun meidän nenät on varsinkin talvisin kuulemma niin kuivat. Höh!

Karhunpoika sairastaa...

Carlos tuumailee:
Minä rakastan ruokaa. Niinpä rakastin myös sitä hetkeä, kun äippä pari päivää sitten antoi meille sekä aamu- että iltaruualla nappuloiden joukossa uunissa paistettua hirven maksaa. Ai että oli hyvää!

Mutta aijai. Ei ole tuollainen suomalainen riistaruoka soveliasta meille espanjalaisille. Liian eksoottista on hirvenmaksa! Ensin oli Turcalla tiuhaan tarve käydä ulkona ja sitten herätin minä kaksijalkaiset yöllä parikin kertaa äipän arvion mukaan koko korttelin hajuunsa peittävillä, makuuhuoneen matolle ja lattialle päätyneillä, vetisillä yllätyksillä.

Tuon jälkeen ihmiseni keskustelivat siitä kuinka minulle opetettaisiin ulos pyytämisen taito. Turca pääsee ulos, kun se raapii ovea ja Joonan vie kuka vaan mieluummin ulos kuin kuuntelee sen vinkuhaukuntaa, mutta minulla ei ole tuon asian viestimiseen vielä mitään keinoa. Kuulemma kuonolla tökkääminen olisi suotavin tapa. Katsotaan kuinka paljon saankaan nameja tuota minulle opetettaessa. Ei pidä näyttää taidon hoksaamista liian pian, jotteivät namipalkat lopu turhan nopeasti!

Seuraavana aamun äippä laittoi minut suihkuun eikä se yhtään vesikoiraa haitannut, mutta sen jälkeen tuli kyllä hurja vilu! Tärisin oikein, joten pääsin vierihoitoon vilttien alle sohvalle lämmittelemään ja potemaan vatsavaivojani. Nyt olen syönyt vain riisiä ja seitiä maitohappobakteerien ja mahansuojalääkkeen kera. Hyvää se on sekin, kuten pääsääntöisesti kaikki minkä voi syödä.

Treffit Javan ja Koodin kanssa

Carlos kertoo: Meidät vesikoirasisarukset vietiin tänään koiratreffeille espanjanvesikoira Koodin ja airedalenterrieri Javan kanssa! Nyt olen siitä riekkumisesta niin puhki, etten jaksa tarinoida kuin kuvin. Olipa kiva juoksennella! (ja ilmeisesti haukuskella, paheksuu äippä...)

 

 

 

Kasvissyöjä Joona

Turca turisee:
Mä en tajua! Joona on mennyt vanhoilla päivillään ihan sekaisin - siitä on nimittäin tullut kasvissyöjä! Ensin se alkoi ihan viattomasti - mamin heittämä tuore herne tai herneenpalko silloin tällöin, ruohoa vatsavaivoihin tai siivu tomaattia... mutta nyt - nyt se syö kurkkua, maissia, porkkanaa ja jopa salaatinlehtiä. Voi, toivottavasti en itse koskaan höperöidy noin pahasti!

Äippä antoi meille vesiäisillekin porkkanat sitten, kun pääteltiin Joonan käytöksestä, että nyt on superherkusta kyse. Mutta kyse olikin vain isonveljen vanhuudenhöpäjöinnistä taas kerran! Vietiin omamme kuitenkin turvapaikkoihimme, mm. häkkiin, ja minuuttitolkulla yritettiin ymmärtää kuinka näitä voisi syödä. Onneksi lopulta Joona hoiti meidänkin "herkut" (yäks) kuljeksimasta pois.

Pohjalta noustiin(!) ja muita kesäkuulumisia

Hurjan pitkän ajan on viipyillyt blogi noissa dramaattisissa toukokuun lopun kuulumisissa, vaikka parin aurinkoisen kesäkuukauden verran olisikin ollut julkaistavaa.

Joona siis päätti näyttää, ettei hän niin vain lannistu ja tilanne on helpottanut toukokuisesta. Pitkään edettiin päivä kerrallaan, mutta nyt jo viikko kerrallaan ja onpa jo uskallettu ajatella, että edessä saattaa parhaimmillaan olla vielä vaikka pari vuottakin. Tulevalle perjantaille varasimme kontrolliajan lääkäriin, joten katsotaan nyt. Epäilen, että munuaiset ovat toisaalta alkaneet viime aikoina reistailla ja hampaat ovat ihan viime kuukausina menneet myös pahan näköisiksi - oletettavasti nenäongelmasta johtuen, mutta muuten Joona on reipas koira edelleen. Perjantain lääkärikäynnillä tarkistetaan siis myös tarvitsevatko hampaat tässä vaiheessa huoltoa ja samalla hammaskiven poisto-operaatioon pääsevät myös Turca ja Carlos.

Tässäpä kuitenkin rutkasti kesäkuulumisia pääosin sanoja informatiivisemmassa muodossa.

Kesäkuun alussa vesikoirien kanssa Jyväskylän satamassa

Kesäkuussa Carlos alkoi (lue: "alkoi") osoittaa eroahdistuksen merkkejä (lue: "merkkejä"). Meillä ei siis normaalisti näytä tältä vaatehuoneessamme...

Joonan kanssa kävimme tutustumassa Jyväskylän Äijälänrannan laituriin eräänä sadepäivänä.

Juhannusta vietimme mökillä ja koirat pääsivät toki myös mökkeilyn suosikkiharrastuksensa, uinnin, pariin.

Koska Turca on noutamisen mestari, jäi pojille kakkossijasta mittely.

Nyt silmät tarkkana, kun keppi lentää!

Tässä koko kolmikko tarkkana.

Joonalla oli asiaa... Piti kuulemma heittää keppejä vain hänelle ja kieltää Turcaa hakemasta niitä.

Carlosin tyypillinen katse :)

Tyypillistä lenkkeilyä: Joona ja Turca vetävät eri suuntiin, mutta Carlos saattaa kulkea ihmisensä vierellä hihna löysällä.

Koirille oli tuotu kirkonkylältä kaikille omat jäätelöt. Maistuivat! Allekirjoittaneella tosin meinasi tulla ähky, kun jouduin syömään jokaisen jäätelöpuikon päällä olleen suklaakuorrutteen pois ennen jäätelön antamista koirille...

Carlos pääsi mukaan myös mökkijalkapallopeliin.

...ja olikin lajissa melkoinen taituri - ja herrasmiespelaaja, äipän kauhistuneesta ilmeestä huolimatta.

Lopulta hammas osui kuitenkin turmiollisesti - palloon.

Mökiltä palattiin takaisin omille huudeille, Lutakkoon.

Huudit ovat tosin vaihtumisprosessissa. Rakennutamme taloa Jyväskylän Äijälänrantaan, asuntomessuille. Kuinka ollakaan, talossa tulee olemaan koirateema. Taloprojektilla on oma blogi Asuntomessujen sivuilla: HauHaus.

Metsässä on parasta, joten lähdimme jokunen päivä sitten kiertämään Haapasaaren luontopolkua. Carlos käyttäytyi esimerkillisesti käyden vähän väliä keräämässä kehut oma-aloitteisista luoksetuloistaan.

Eikä Turcakaan huono ollut.

Välillä molemmat tosin kävivät oma-aloitteisesti myös uimassa. Turkin kastelun jälkeen piti taas sännätä luokse kertomaan, kuinka kivaa vedessä oli.

Joonan retkeily ei sujunut yhtä hyvissä merkeissä kuin vesikoirilla. Joonakin ehti uimaan ja oli iloisesti mukanamme pitkän matkaa. Sitten Joona kuitenkin hukkasi meidät, kun jatkoimme 50 metriä uimapaikalta eteenpäin eikä vanhus ilmeisesti keksinyt mihin olimme menneet. Hajuaisti kun on nenävaivojen vuoksi vähän vaillinainen eikä kuulokaan toimi enää parhaalla tavalla, varsinkaan äänen suunnan hahmottamisen osalta. Onneksi Joona oli päättänyt palata autolle eikä lähteä harhailemaan metsään. Kun lopulta itse pääsimme takaisin autolle toivoen, että Joona tosiaan löytyisi sieltä, oli vastassa pensaan alla tärisevä, pahasta hapenpuutteesta ja ehkä liiasta lämmöstä kärsivä uupunut koira. Tuossa vaiheessa Joonan suusta tuli jo vaahtoa ja kieli oli sininen. Onneksi järvi oli yhä lähellä ja niinpä veimme koirapolon veteen jäähtymään. Ensin Joona meinasi kellahtaa veteen, ei jaksanut oikein kannatella itseään, mutta 10-15 minuutin huilin jälkeen alkoivat jalat vihdoin kantaa, hengitys tasaantua, juomavesi kelvata ja kielikin oli saanut takaisin normaalin värinsä. Taas pääsi poika meidät säikäyttämään, mutta onneksi tuostakin selvittiin.

Turcahan on harrastellut myös kesällä agilitya JATin hallilla. Tämä hyppy on näytösluontoinen, kun kerta kamera tuli paikalle; siksi hypätty ns. väärinpäin numerointiin nähden.

On se Turca kyllä melkoisen skarppi taituri agilityssa!

Pohjalla

Nyt menee Joonan kanssa taas huonosti, huonommin kuin koskaan aiemmin. Viime syksystä asti on ollut terveyden kanssa vähän epävarmaa ja jatkuvasti takaraivossa jyskyttänyt, että tässä saattaa tapahtua nopeitakin muutoksia. Nyt niitä on tapahtunut.

Tänään oltaisiin tarvittu eläinambulanssia, kun nenäverenvuoto räjähti aamulla käsiin. Kyseessä on sama vaiva, mikä ollut syksystä asti ja mitä on jo tähystetty paria eri kautta, leikattu, mihin Joona syönyt kortisonia puolisen vuotta jne. Perjantaina viimeksi käytiin lääkärissä, laseroitiin, huuhdeltiin, lääkäri totesi ettei leikkauksesta liene apua ja päätettiin kokeilla vielä pari viikkoa uuden lääkkeen (Atopica) kanssa ennen kuin tehdään lopullisia ratkaisuja. Eläinlääkäri ei ollut luovuttamassa. 

Perjantaina Hiskinmäellä tilanteessa nähtiin vielä toivoa. Tässä Joona rauhoitettuna, uni alkaa voittaa.

Tänään sunnuntaina oltiin päivystyksessä reilut neljä tuntia. Kielimuuri Tuhatjalassa toi omat haasteensa. Kun olimme verta valtoimenaan vuotavan Joonan kanssa tulleet klinikalle, pyysin saada pikaisesti jäitä verenvuodon tyrehdyttämiseen ja kerroin samalla taustatietoja Joonasta (mm. ikä 11,5 vuotta). Virolaistaustainen lääkäri vastasi kysymällä haluammeko koiralle siis lopetuspiikin. Tuon kysymyksen jälkeen emme jättäneet Joonaa hetkeksikään yksin. Hoitona oli lisähapen antaminen. Sen ja jääpussien lisäksi ei muuhun pystytty, Joonan tilannetta kun on aika haastavaa hoitaa.

Päivystyksessä Tuhatjalassa.

Vaikka aiemminkin on ollut järkyttävän pahoja tilanteita, näin pahaa ei koskaan.
Illalla tuli jo toinen valtava verenvuotokohtaus. Verta pulppusi suusta ja sieraimista ja Joonan pärskiessä sitä olimme kaikki yltä päältä veressä. Joona oli ilmeisesti sokissa jo toista kertaa - tosin ei ollut tainnut edellisestäkään ehtiä kunnolla palautua. Odotetaanko, että uusi lääke tehoaisi ihmeen lailla vai luovutetaanko nyt? Kuolema on kärsimys niille, jotka jäävät - ei sille, joka lähtee. Eikö niin? Sen sijaan jos jatkamme vielä taistoa, eikä muutosta parempaan tapahdu, voi se olla kärsimystä Joonalle. Toisaalta olisi niin turhaa menettää koira tällaiseen - niin sanoi eläinlääkärikin: tämä Joonan limakalvojen liikakasvu on käsittämätön ja turha vaiva, kun Joona on muuten yhä iloinen ja reipas. Mutta näinkään ei voi jatkua.

Lisähappea

Kolmas tunti lääkärissä alkanut ja koiran lisäksi omistajaakin väsyttää jo.

Rallytokoilua

Carlos juttelee:
Äippä lupasi ennen Australiaan lähtöään, että kun hän palaa, aloitamme yhdessä harrastamisen. Äippä puhui kaverikoirailusta (kuulostaa helpolta), mutta päätyikin johonkin paljon haastavampaan: rallytokoon! Niinpä olen nyt tokoillut (tottelevaisuuskouluttautunut) rallitahtiin (tosin vasta autokoululaisen vauhdilla) jo muutaman viikon. Homma on aika hauskaa! Ensimmäisellä kerralla en millään jaksanut keskittyä kokonaista tuntia, mutta nyt jaksan koko ajan paremmin ja paremmin. Meidän ryhmäkin on aika hyvä, kun siellä on aika samanlaista ja samankokoista porukkaa kuin minäkin olen. Kovin pienet koirat näyttävät minusta joskus saaliseläimiltä ja kovin suuret saattavat pelottaa. Meidän ryhmässäpä on jopa kaksi muutakin vesikoiraa ja minun lisäkseni yksi toinenkin entinen espanjalaiskoira!

Tässä kuvion ydin - kontakti äippään ja kieli valmiina vastaanottamaan namipalkkiota

Pusu!

Aamuaskarteluja

Joona tarinoi --- "No en se kyllä varmasti minä ollut, vaan nuo kakarat! Minä en tarinoi mitään!"
... ahaa, no, Turca tarinoi --- "Minä nukuin, satavarmana, se oli Carlos!"
... Jahas, eli Carlos tarinoi --- "Niin, minä se sitten kai olin, ei käy vastaankaan väittäminen."

Äippä on ollut viime päivinä kipeänä ja kun se lopulta jäi meidän seuraksi kotiin nukkumaan, ajateltiin sopivalla hetkellä yllättää se hoitamalla luonnonmukaisesti meidän talouden jätekuormaa pienemmäksi. Äipän nenäliinojen kanssa siis vähän askarreltiin.

Sitten kun äippä oli korjannut rippeet epäekologisesti sekajätteeseen ja meni aamutoimiinsa, päätin seurata äipän esimerkkiä ja maistaa näitä sen syömiä pastilleja. Äippä kyllä vähän karjahti ennen kuin otti kameran esiin ja nappasi minusta tämän kuvan.

Äippä lisää: Carlos, et sinä ole tuossa kuvassa! Taasko yrität ottaa muiden syitä omille niskoillesi! Turrrrrcaaaaa! Lopulta taisi paljastua syyllinen nenäliina-askarteluihinkin.

PS. Nyt on tullut hirmu pitkä tauko edellisestä postauksesta. Se johtuu siitä, että äippä jätti meidät yksinhuollettaviksi jopa kahdeksi kuukaudeksi ja lähti tapaamaan kenguruita! Oltiin niin hämmennyksissämme, että keskitettiin kaikki energiamme kodin (epä)kunnossapitoon ja yritettiin käyttää maksimaalista volumea, jotta meidän haukku, huuto ja ulvonta toisi äipän takaisin. (Tässä kohtaa äippä komentaa pyytämään naapureilta anteeksi.) Anteeksi naapurit! Ei siinä siis oikein blogin pitämiselle jäänyt aikaa.

Vuodenvaihteesta selvitty

Sitten Joonan pentuajan ei meillä ole ollut näin tyyntä vuodenvaihdetta. Vaikka raketit paukkuivat vanhaan malliin, kykeni Joona jostain syystä tämän vuodenvaihteen olemaan melko huolettomana. Menneinä vuosina on pahimmillaan täytynyt pelätä koirapojan sydämen pettämistä, kun rakettikauhunsa on ollut niin raastava ja pelkoa on oireiltu vielä viikkokausia vuodenvaihteen jälkeenkin.

Nyt meillä olikin aikamoinen pelonkarkotusarsenaali käytössä: Adaptil-feromonihaihdutin, Adaptil-feromonipanta, Serene-UM Calm Xtra- rauhoittava luontaistuote sekä tasaisella paineellaan rauhoittava Thundershirt-puku. En sitten tiedä mikä näistä auttoi, auttoivatko kaikki tai auttoiko mikään. Joskus on täytynyt antaa rauhoittavia lääkkeitäkin, mutta nyt ei käynyt edes mielessä - niin maltillisesti meillä paukkeet otettiin. Joona kyllä pelkäsi, mutta pelko pysyi aisoissa. Turca ja Carlos taas eivät noteeranneet mitään mainitsemisen arvoista tapahtuvankaan. :)